maanantai 26. joulukuuta 2011
sunnuntai 25. joulukuuta 2011
..Joulun aikaa ja uuden kameran taikaa..
torstai 22. joulukuuta 2011
Joululomaaa
Ihanaa vihdoin joululoma mitä me kaikki olemme varmaan innoissamme odottaneet sen sijaan aamu ei alkanut hyvin kun oli joulukirkko eli periaateessa joulujuhla. Todistus näki nähtäväkseen laskea eikä nousta, vaikka odotinkin, että se laskis, mutta e ihan noin paljoon se laski 8.4-7.7 jos käyttäytymistä ei oteta mukaan! Ja olin aika pettynyt, koska haluaisin tykkiin eli ilmaisutaidonlukioon Tampereelle ja siellä pitäis olla 9.5 tai jotain niin onhan mulla toi ensvuosi ja ysiluokka, mutta paineet on silti jo kovat, että saa luvan tulla lisäpisteitä harrastuksista ja valinnaisista! Se ois niin unelma päästä sinne, mutta sinne on aina ihan kivasti hakijoita, mutta mä aion silti yrittää ja onneks se on vasta ensvuonna se huoli sit, että nyt koitan unohta koulustressin ja keskittyä nauttimaan ihanaa alkavaa lomaa ja tänäänki sato lunta ja olin äitinki kanssa ostamassa jouluruokia nam! Hyvää joulua & uutta vuotta teille :)
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
jäli-istunnon tylsät tunnit
tiistai 20. joulukuuta 2011
Joululauluja
Tässä on jotain kappaleita mitkä on mun lempikappaleita mitä tykkään kuunella jouluna <3
http://www.youtube.com/watch?v=lWr5XjODRfk
Toi oli mun lempikappale lapsena jouluna rakastin aina kuunella sitä :)
http://www.youtube.com/watch?v=E8gmARGvPlI&ob=av3e
Tää on mun tän hetkinen lemppari. Tykkään myös siitä Cascadan nopeemmasta versiosta ;)
http://www.youtube.com/watch?v=fGFNmEOntFA&feature=BFp&list=PLF5F513F4CEB2D6A7
Tää tuo mun mielestä hyvin joulufiiliksen <3
http://www.youtube.com/watch?v=lWr5XjODRfk
Toi oli mun lempikappale lapsena jouluna rakastin aina kuunella sitä :)
http://www.youtube.com/watch?v=E8gmARGvPlI&ob=av3e
Tää on mun tän hetkinen lemppari. Tykkään myös siitä Cascadan nopeemmasta versiosta ;)
http://www.youtube.com/watch?v=fGFNmEOntFA&feature=BFp&list=PLF5F513F4CEB2D6A7
Tää tuo mun mielestä hyvin joulufiiliksen <3
maanantai 19. joulukuuta 2011
Blaa Blaa Blaa en kekksi otsikkoo
Tänään kävin ostamassa kaverin kanssa loput joululahjat ja mekon joulujuhlaan. Oon niin innoissani kun huomenna saan parilta kaverilta lahjat ja mä annan niille kun en tie yhtään mitä ne antaa :P Joten olen aivan täpinöissä ja me mennää tiistaista-perjantaihin 9.00 jes! Saa nukkuu vihdoinki pitkää, mutta ois sitä kymppiikin voinnu mennä! Mutta onneks lahjat ostettu ja pari ihanaa vaatetta mitä oon kauan halunnu, mutta en oo kehdannu ostaa... yllätys yllätys hinnan takia! Huomenna meillä on myös jouluruokailu. Pääse syömään kinkkua ja muutenkin on rentoo koulussa ETTÄ MÄ RAKASTAN TÄTÄ JOULUN AIKAA <3 Toivottavasti teillä on kans ollu kiva alkuviikko ja tosiaan mä sitten muokkasin tätä pikkasen, koska en jaksanu sitä joulu kuviota :D Tää oli paljon hienompi. Teen huomenna videon mun ostoksista en tietenkään joululahjoista kun sitten eräät ihmiset näkevät ne jo! Öitä sit!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)